Noitatutkijan ja liikennehistorioitsijan kummallisia näkemyksiä omasta ja muiden maailmasta

Tekoäly tukee osaamista ja yksilöllisyyttä. Juuri tekoälyn luomat mahdollisuudet saavat meidät uudelleen arvostamaan osaamista, tietämistä ja yksilöllisyyttä. Syitä on kaksi.

(Julkaistu aikaisemmin: Talouselämä 26.3.2023.)

Sivistymättömyydellä voi keikailla ja eliittien vastaisuus on muotia, jolla tavoitellaan poliittista suosiota. Kestävätkö eurooppalaisen valistusajan ihanteet sosiaalisen median aikaa? Tämä tuli mieleen, kun luin kaksi terävää artikkelia kulttuurin rahoituksesta.

Helen Korpak kirjoitti Hufvudstadsbladetissa 10.11. ja Kimmo Levä Kansallisgallerin blogissaan 5.11. niistä väärinkäsityksistä, mihin laatumediakin, YLE ja Helsingin Sanomat mukaan lukien, on eksynyt näissä asioissa.

Kun halutaan selittää Euroopan noitavainot, on vastattava kahteen outoon kysymykseen. Vainot eivät syntyneet keskiajalla vaan keskiajan jälkeen uuden ajan alussa. Kiihkeimmät vainot olivat Galileo Galilein elinaikana (1564–1642). Miksi vainot olivat länsimaisen luonnontieteen ensimmäisenä kultakautena?

Toinen kysymys ei ole yhtään helpompi. Noitavainot syntyivät samoilla seuduilla kuin Euroopan unioni eli keskeisillä ranskan- ja saksankielisillä alueilla. Kiihkeimmät vainotkin olivat näillä edistyneimmillä alueilla.

Kaiken lisäksi noitavainot levisivät maasta toiseen melko tarkasti saman kaavan mukaan kuin uusia maita liittyi Euroopan yhdentymiskehitykseen 1900-luvun puiolivälin jälkeen.

Edith Piaf oli yksi 1900-luvun suurimpia iskelmätähtiä ja laulajattaria. Aivan mallillaan hänen elämänsä ei kulkenut.

Roux on hiukan kuuluisa ruokaravintola Lahdessa. Suunnittelin sinne vierailua jo ennen koronapandemiaa ja sen aikanakin, kun olin silloisen elämäni kanssa remonttia paossa Artjärven Kirkonmäellä. Ravintolailta siirtyi monesti, mutta toteutui nyt.

Kanava -lehti 8/2023 julkaisi artikkelini Vapaat yksilöt talouskurin kourissa, jossa käsittelen talouskurin lyhyttä historiaa. Keskeinen ajatus on, että yhdysvaltalaisenkin keskiluokan hyvinvointi luotiin valtion johdolla. Koska uskon tämän näkökulman kiinnostavan muitakin kuin Kanavan lukijoita, lehden luvalla julkaisen tuon joulukuussa 2023 ilmestyneen tekstin myös täällä.

En tohdi ottaa kantaa ehdokkaisiin. Mutta vertailen Haaviston ja Halla-ahon asemaa sekä ihmettelen Aaltolaa ja Anderssonia. Mainitsen lisäksi pari hyvää  sanaa Urpilaisesta, Rehnistä ja kaiketi ainakin tammikuun vahvimmasta voittajaehdokkaasta, Stubbista.

Historiankirjoittajalle on tavallista olla eri ajassa kuin muut aikalaiset. Ehkä tämä selittää, että hänen näkymänsä niin menneisyyteen kuin tulevaisuuteen voi tuntua ihmeelliseltä. Tämän riskin nyt otan.

Kesä kuin kesä, tämä juttu ei vanhene: Kaikki uudistukset alkavat samalla tavalla – jos ei pidä varaansa. Johtajat pyytävät selvityksiä alaisiltaan, jotka pyytävät selvityksiä alaisiltaan, jotka pyytävät selvityksiä alaisiltaan ja niin edelleen, kunnes ollaan tehtaan tai konttorin lattiatasolla niiden keskuudessa, jotka muutoinkin kaikki käytännön työt tekevät ja joiden työllä yhtiö/virasto/laitos elää.

Hallitusneuvotteluissa on lähdetty siitä, että talous ratkaisee. Mutta entä jos talous ei ratkaisekaan vaan ratkaisevaa olisivatkin ne monet muut tekijät, jotka vaikuttavat siihen, miten talous toimii.

Tämä tuli mieleen The Economist -lehden kolumnista alaotsikolla ”miksi taloustieteilijät eivät ymmärrä bisnesstä”. Siinä mätkittiin melkoisesti omahyväisiä, arrogantteja ja kaikkiviisaita taloustieteilijöitä ja heidän teorioitaan.

Vuodenaikojen rytmit ja pienetkin käännökset elämässä ovat aina yksi syy elvyttää magian maailmaa. Tällaista magiaa seuraan omassa elämässäni, joskin usein vain pienielkeisesti. Pääsiäinenkin on elämässäni vain kevään siirtymäriitti. Siirtymäriittejä tunnetaan kaikilta niiltä vuosituhansilta, joilta ylipäänsä tiedetään ihmisen elämästä. Muutoksen kunnioittaminen magian menoin on ihmisen eksistentiaalisia myyttejä. Niistä tavallisin ja arkisin on kokoontuminen yhteiselle aterialle - milloin mistäkin syystä.

Venäjää on pidetty huonosti johdettuna ja barbaarisena valtiona. Suurin syy pahantahtoisiin epäilyihin on kuitenkin maan viimeaikainen kehitys, joka vahvistaa vanhoja mielikuvia. - Tämä artikkeli on julkaistu Aamulehdessä 30.6.2008 (!). Tuona vuonna Dmitri Medvedevistä tuli Venäjän presidentti. Jotkut uskoivat, että hän voisi uudistaa Venäjää.

Tavanomaiset näkökulmat kyllästyttävät. On aivan sama, montako kirjaa lukee jostakin aiheesta, jos kirjat vain toistavat totuttua ja jo tunnettua. Pienet uudet nyanssitkaan eivät sytytä, jos juttu on jo vanha. Luin feminismistä kirjan, joka haastoi sen, minkä jo asiasta tunnen ja minkä opin jo vuosikymmeniä sitten esimerkiksi Erica Jongin romaaneista.

Tämä on tosi tarina. Muuan ruotsalainen mies, jonka nimen kohta mainitsen, perusti aikakauslehden, joka ilmestyy kerran sadassa vuodessa. Hän perusti sen jo joku vuosi sitten. Toimitus kokoontuu ilmoituksensa mukaan pari kertaa vuodessa. Ainakin yksi artikkeli on jo jätetty ensimmäistä numeroa varten.

Tervetuloa uusille kotisivuilleni ja uuteen blogiin!

Muutoksella on syynsä. Vanha sivustoni (markonenonen.com) oli jo teknisesti vanhentunut. Sen korjaaminen olisi ollut samanlaista paikkaamisen paikkaamista kuin vanhan auton korjaus tai useat maassamme toteutetut uudistukset muiden muassa sosiaaliturvassa ja yritystuissa.

Nykyaikaa hallitsee turhamainen, joskus jopa vähä-älyinen sensitiivisyyden muoti. Se tarkoittaa halua loukkaantua, halua kokea vääryyttä ja itsepintaista tahallista tapaa ymmärtää toisen puhe ja tarkoitus väärin.

1800-luvun alussa venäläisillä oli siirtokuntansa tunnin ajomatkan päässä nykyisen USA:n San Franciscosta. Venäjästä tuli pohjoisen Tyynen valtameren suurvalta, kun se 1500- ja 1600-luvulla valloitti ensin Uralin alueet ja sitten Siperian. 1700-luvulla Venäjä perusti siirtokuntia meren taakse Pohjois-Amerikkaan ja hallitsi hetken myös Havaijia.

Ihminen muuttaa ympäristöään, mutta kenties näyttävin muutos uhkaa syntyä taivaalla kiertävien satelliittien valosta. Valo tulee tietenkin siitä, että auringon valo heijastuu satelliittien kirkkaisiin osiin ja ne näkyvät maahan.

Maailma on ihmeellinen ja aikalailla toinen kuin miltä se näyttää. Tämän tarinan löysin Niklas Ekdalin osuudesta kuivakkaalta tuntuvaan teokseen Ruotsin pääministereistä, ”Sveriges statsministrar under 100 år” (2010). Hiukan jouduin yhdistelemään lankoja toisaaltakin, jotta tarinan loppu aukeaisi.

Muistan todenneeni lähipiirilleni aikaisemminkin, että en ”enää koskaan” kirjoita kahta teosta yhtä aikaa. Opetustyö vie kuitenkin hyvin suuren osan ajasta, ja vaikka kirjoittaminen etenee sujuvasti sen jälkeen, kun asian on selvittänyt, ei se koskaan käy itsestään – eikä varsinkaan, jos työpöydällä on kaksi teosta kesken.

Tuntuu hullulta, että on maksanut suomalaisista tomaateista tarkoituksella enemmän kuin ulkomaalaisista – ja vain siksi, että on kuvitellut jotakin ylellisen idealistista suomalaisista työmarkkinoista.

Tämä kirjoitukseni julkaistiin Kanavan numerossa 2 ja vuonna 2004 (!). Tuolloin aihe oli täysi tabu. Samasta asiasta kirjoitin myös Helsingin Sanomissa 28.11.2005 (Vieraskynä).